Hyvä vuosi

Saimme hyviä tuloksia aikaan vuonna 2016. Sijoitukset tuottivat markkinoita vakaammin ja vakavaraisuus vahvistui. Tehokkuus parani edelleen ja asiakashyvitykset kasvavat.

Vakaa ja hyvä sijoitustuotto

Sijoitusmarkkinoilla vuosi 2016 oli vaiheikas, mutta Eteran sijoitukset tuottivat markkinoita vakaammin. Saimme 6,1 miljardin euron sijoituksillemme 6,6 prosentin tuoton.

Sijoituksistamme 38 prosenttia on kotimarkkinoilla. Lisäsimme vuoden aikana sijoituksia erityisesti kiinteistöihin ja metsään. Kotimaiset sijoituksemme tuottivat erityisen hyvin.

Vakavaraisuus vahvistui, tehokkuus parani

Vakavaraisuutemme vahvistui vuoden aikana merkittävästi. Vakavaraisuuspääoma kasvoi 846 miljoonaan euroon. Vakavaraisuusaste oli 15,5 prosenttia ja vakavaraisuusasema 1,4.

Jatkoimme toimintamme kehittämistä Etera 2020 -ohjelmassa. Olemme parantaneet tehokkuuttamme roimasti kolmessa vuodessa. Vuonna 2016 Eteran hoitokulusuhde oli 74,6 prosenttia.

Asiakashyvitykset kasvavat

Asiakashyvitykset kasvavat kolmatta vuotta peräkkäin, ja kasvua edellisvuodesta on 22 prosenttia. Vuoden 2017 asiakashyvityksiin siirrämme 12,4 miljoonaa euroa. Se on keskimäärin 0,45 prosenttia TyEL-palkkasummasta.

Painopisteemme siirtyy kustannustehokkuuden tasonnostosta ja perusjärjestelmien uudistamisesta määrätietoiseen panostukseen suomalaisten työkyvyn edistämiseksi.

Maksutulo kasvoi, suosittelijoita entistä enemmän

Vakuutusmaksutulomme kasvoi 5 prosenttia edellisvuodesta. Saimme maksutuloa kaikkiaan 713 miljoonaa euroa. Uusien vakuutusten myynti jatkui vahvana. Markkinaosuutemme uusista TyEL-vakuutuksista oli 15,2 prosenttia ja uusista YEL-vakuutuksista 9,0 prosenttia.

Teimme erinomaisen tuloksen myös vakuutusten siirtoliikkeessä. Vahvaa tulosta tehtiin erityisesti syyskuun siirtokierroksella, joka oli Eteran historian paras. Vuoden 2016 siirtoliikkeen myötä saamme Eteraan lähes 2 000 uutta vakuutettua. Maksutulo kasvaa 8,8 miljoonalla eurolla.

Olen erityisen iloinen siitä, että sekä suositteluasete että tyytyväisyys palveluumme ovat erinomaisella tasolla. Suosittelijoiden määrä kasvoi edelleen, ja nettosuositteluindeksi NPS oli erinomaisella tasolla, 47.

Edistämme suomalaisten työkykyä

Jatkoimme tiivistä yhteistyötä asiakasyritystemme kanssa työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi. Uutena palveluna tarjoamme asiakkaillemme verkossa toteutettavaa Unitaito-valmennusta.

Viime syksynä avasimme työhyvinvointia tutkivan ja kehittävän yhteisöllisen työtilan, joka on maksutta asiakkaidemme käytössä. Työhuone Pasilassa testataan ja esitellään uusimpia ratkaisuja, jotka tukevat työtä tänään ja tulevaisuudessa.

Ammatillisen kuntoutuksen aloitusmäärät jatkoivat tasaista kasvuaan. Kuntoutuksen aloittaneita oli 7 prosenttia edellisvuotta enemmän. Ammatillisen kuntoutuksen aloitti 492 vakuutettua. Takaisin työelämään palasi 76 prosenttia Eteran kuntoutujista.

Eläkehakemusten määrä ennallaan

Eläkehakemusten määrä oli edellisvuotista tasoa. Uusia eläkkeitåä myönsimme 6 210. Mielenterveyden häiriöt nousivat yleisemmäksi syyksi työkyvyttömyyseläkkeiden taustalla. Toiseksi yleisin syy olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.

Valmistauduimme vuodenvaihteessa voimaan tulleeseen eläkeuudistukseen ja otimme käyttöön eläkealan yhteisen eläkekäsittelyjärjestelmän. Käyttöönotto sujui suunnitellusti.

Painopiste työkykypalveluihin

Jatkamme toimintamme kehittämistä Etera 2020 -ohjelmassa. Painopiste siirtyy kustannustehokkuuden tasonnostosta ja perusjärjestelmien uudistamisesta määrätietoiseen panostukseen suomalaisten työkyvyn edistämiseksi.

Stefan Björkman

toimitusjohtaja